lauantai 18. toukokuuta 2013

Häpeä / Karin Alvtegen

Karin Alvtegenin Petos teki minuun aiemmin vaikutuksen ja päädyinkin pian kirjaston hyllylle etsimään uutta luettavaa kirjailijalta. Minulle oli suositeltu Häpeää, jonka tosin olin jättää hyllyyn kannen kuvan takia. Kuva nimittäin tuntui minusta kovin vastenmieliseltä ja ahdistavalta, jopa siinäkin määrin että lukiessani välttelin kannen katsomista. Käykö teille koskaan näin?

Häpeässä Karin Alvtegen esittelee kaksi sinänsä hyvin erilaista naista. Monica on 38-vuotias menestyvä lääkäri, jonka elämään on vihdoinkin tullut kiinnostava mies. Maj-Britt taas on 55-vuotias reilusti ylipainoinen nainen, joka ei ole vuosiin lähtenyt asunnostaan. Näennäisesti näillä kahdella ei ole mitään yhteistä, mutta pinnan alla kumpikin yrittää hyvittää, maksaa epätoivoisesti takaisin menneisyydessä tapahtunutta tekoa.

Lukiessani totesin helpotuksekseni että vain kirjan kansi oli vastenmielinen, sillä itse kirja oli suorastaan koukuttava herkku. Karin Alvtegenillä näyttää olevan taito kirjoittaa arkisen ahdistavia trillereitä, joissa sarjamurhaajat eivät lurki pimeissä nurkissa vaanimassa seuraavaa uhriaan vaan pahin pelko syntyykin omasta mielestä. Näihin kirjoihin onkin siksi helpompaa samaistua, ainakin minun oli helppo elää mukana ja ymmärtää Monican ja Maj-Brittin syyllisyyttä ja häpeää ja oman pään sisäistä kauhua.

Lukemieni kahden kirjan perusteella Alvtegen vaikuttaa kirjailijalta, jonka tuotantoon haluan tutustua vastakin. Hänen tekstinsä on sujuvaa ja toimivaa, teemat kiinnostavia ja samaistuttavia ja jännääkin on. Tykkäsin!
"Ja niin valinta oli tehty.
Mikään ei muuttunut heidän ympärillään. Kaikki näytti samalta kuin hetkeä aiemmin. Mutta joskus on vain merkillistä, ettei koko elämän muuttavaa tienhaaraa huomaa juuri sillä hetkellä kun kulkee sen ohi."
WSOY, 2006
Sivuja: 361
Alkuteos:  Skam
Suomentanut Jaana Nikula

12 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä kirjasta kovasti, rankkaisin ehkä jopa Alvtegen parhaaksi lukemakseni. Jännite tosiaan syntyy henkilöiden sisäisen elämän tarkastelun myötä.

    Tuo kansi on kyllä aivan kamala, hyi. Jos kannen perusteella pitäisi kirja valita, niin tämä kirja jäisi ehdottomasti hyllyyn :D

    Itse luin tämän enkuksi ja kansi oli aivan erilainen eli silmäni säästyivät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minuun kolahti tosiaan se Petos vaikka tämäkin oli kyllä hyvä. Mutta tuo kansi oli kyllä... huh. Siinä on suunnittelija jo ylittänyt jonkin rajan, sillä tuota kirjaa ei tee mieli lukea. Jos en olisi blogeista kuullut niin paljon kehuja, niin hyllyyn olisi jäänyt!

      Poista
  2. Minäkin pidän Alvtegenin kirjoista. Olen lukenut Petoksen ja Varjon, joka oli minusta Petostakin parempi. Häpeää olen etsinyt kirjastosta, mutta se ei ole sattunut olemaan hyllyssä, enkä ole viitsinyt varata. Mutta luen sen vielä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, täytyy laittaa tuo Varjo korvan taakse kirjastoreissua silmälläpitäen. Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Juu, tämän kansi on turhan provosoiva ja kannet todellakin vaikuttavat! Moni teos on meinannut jäädä lukematta huonosti onnistuneiden kansien takia. Ajattele vaikka Teemestarin kirjaa...

    Kallistuisin pitämään Petosta tähän astisista Karinin tuotoksista parhaimpana, mutta Häpeä ei jää paljoa jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Teemestarin kirjakaan ei kansiensa perusteella kyllä hurmaa. Onneksi on kuitenkin blogien vinkkilistat!

      Petoksesta minäkin pidin, se oli ehkä samaistuttavampi kuin Häpeä.

      Poista
  4. Muistan jonkun dekkarin, jonka kansi oli minusta niin ahdistava että minun piti aina laittaa kirja lukutauon aikana kiinni kansipuoli pöytää vasten. Varsinkin, jos luin kirjaa illalla ennen nukahtamista, koska muuten se kansi olisi hyökännyt yöllä kimppuuni! ;)

    Teemestarin kirjan kansi taas on minusta ihana ja suorastaan houkutteli lukemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, minulla oli sama juttu tämän kanssa. Jotenkin tuo kansi osuu johonkin hermoon enkä halunnut nähdä sitä aamulla ensimmäisenä yöpöydällä.

      Minusta Teemestarin kirjan kansi oli aika kuivan näköinen, mutta se kyllä aukeaa paremmin lukemisen jälkeen.

      Poista
  5. Huhui, kuulostaapa herkullisen jännittävältä. Pitääpä laittaa tämä Alvtegen muistiin, kesäjännärit kun on vielä päättämättä.

    Kansi on kyllä todella ahdistava! En nyt muista mikä olisi ollut tällainen kirja, muistan vain että joku samanlaisen reaktion aiheuttava on ollut. Huih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, tämä oli aika jännä tapaus, koska jännitys syntyy pitkälti henkilöiden menneisyyden kautta, ei siis murhan tai jonkin muun rikoksen kautta.

      Poista
    2. Mahtavaa! Murhaa ja rikoksia saan tällä hetkellä tarpeeksi Buffyn (:D) kautta, laitan tämän ehdottomasti syyniin kun käyn kirjastossa.

      Poista
  6. Niin kiinnostava aihe, että taidan laittaa tämän suvilistalleni. Pidin myös Alvtegenin Todennäköiestä tarinasta.

    VastaaPoista